Menneitä päivityksiä

2.12.2018

Itsenäisyyspäivä ja linnan juhlat lähestyy! Ne työllistävät joka vuosi meikkaajia ja kampaajia. Tänä vuonna saan laittaa taas kansanedustaja Maarit Feldt-Rannan juhlakuntoon.

3.9.2018

Äitiysloma on päättynyt ja olen palaamassa takaisin työelämään. Jotta aikani ei käy pitkäksi olen aloittanut myös kampaaja koulutuksen, päivittääkseni tietoja ja taitojani hiuspuolella ja ottaakseni värit ja leikkuut haltuun.


22.3.2017

Olen muuttanut takaisin Helsinkiin


12.8.2015

Nyt ansaitulle minilomalle. Takaisin töissä 1.9.2015. Tilauksessa aurinkoa ja lämpöä.



7.7.2015

"Lola upp o ner" tv-sarjan kuvaukset ovat olleet jo käynnissä tovin ja puoliväli kuvauspäivissä on ylitetty. Paljon uusia juttuja joutunut opettelemaan erikoisefektien maailmasta, joutunut virittämään itsensä aivan toiseen moodiin, verrattuna kauneuskuvauksiin, mutta antoisaa on ollut. Flatnäsin kuvitteellista maailmaa eletään aina tuonne elokuun puoleenväliin saakka. Sitten lomalle.







13.4.2015

Mallikoulun toinen osa tuli eilen tv:stä. Juha Mustonen kuvasi tytöt Trendilehden kuvauksiin. Minulla oli apukäsinä mahtavat meikkaajat Reija Lommi ja Pia Hiltunen. Stailauksen toteutti Vesa Peränkylä.

Tässä tytöt, jotka olivat minun käsialaa. Ja kuten aina, myös tuomaristo oli minun käsialaa.




5.4.2015

Mallikoulun ensimmäinen pudotus on tehty. Ensimmäiset kuvaukset menivät todella loistavasti, ottaen huomioon, että odotimme jännittyneitä vasta-alkajia kameran eteen. Tytöt yllättivät positiivisesti ja näyttivät mikä taso kisassa tulisi olemaan. Hienoa tytöt!

Tässä ihananuudet, jotka meikkasin tähän jaksoon. Myös tuomaristo oli minun kädenjälkeä.



 

 



25.2.2015

Mallikoulu alkaa olemaan purkissa ja maalisuora häämöttää. Oli todella ihanaa olla tekemässä ohjelmaa. Kiitos kaikille osallisille ja ihan mahtavalle tuotantotiimille! Seuraava projekti on jo työn alla, kun sain Yle Fem kanavalla esitettävän Lola Up o ner- sarjan maskeeraajan pestin. Sarjan ohjaa palkittu ohjaaja Ulrika Bengts. Kuvaukset aloitetaan nyt maaliskuussa ja jatkamme koko kesän.





 


25.1.2015 
Maaliskuussa 2015 Avalla alkaa uudistunut Mallikoulu. Ensimmäisen tuotantokaudella löytyi upea, ihana Suvi Koponen, jonka menestys on ollut huikeaa. Tällä kaudella koko tiimi on vaihtunut ja voitosta kisaa taas 10 upeaa tyttöä. Minulla on suuri ilo ja kunnia saada olla hoitamassa koko tuotannon meikkaukset Meikkiagentuuri Toimiston tyttöjen avustuksella




17.1.2015 
Urheilugaalahan oli 13.1 ja sain kunnian meikata ja laitta hiukset suomen ykkössuunnistajalle Minna Kaupille. Myös 16.1 perjantai meni Gaalan merkeissä, kun vuosittaiset Kultaiset Venlat jaettiin. Gaalaa varten kävin ehostamassa Nelonen median ihastuttavia neitejä. Onnea heille Venla saalista!




6.1.2015 
Hyvää Uuttavuotta 2015 ja hyvää loppiaista! Joululoma on pidetty ja palaan taas huomisesta lähtien normaalisti töihin.

28.11.2014 
Portfolioon lisätty uusia kuvia.

25.11.2014 
Itsenäisyyspäivän kalenteri on täyttynyt ja saan jälleen olla mukana meikkaamassa ja kampaamassa Linnan juhlien vieraita.

20.11.2014 
Päätin avata uudet kotisivut, koska vanhaan sivustoon oli hakkerit iskeneet ja ne jouduttiin sulkemaan.

Toivottavasti viihdytte uusilla sivuillani. Ajattelin päivittää tälle sivulle esimerkiksi enemmän tietoja menoistani ja töistäni.

Tervetuloa!