Harmaita hiuksia

Äitiysloma on päättynyt ja olen palannut takaisin työelämään. Jotta aikani ei kävisi pitkäksi, olen aloittanut myös kampaaja koulutuksen, päivittääkseni tietoja ja taitojani hiuspuolella ja ennenkaikkea ottaakseni värit ja leikkuut kunnolla haltuun.

Olen nyt harjoiteltu koulussa leikkamista. Perusleikkaukset ovat kohtuu hyvin jo hallussa ja olenkin ahkeraan treenaillut myös kotona. 
Onneksi opettaja ottaa toisinaan huomioon osaamiseni, joten kun muut ovat harjoittelee rullaamista tai fööninkäyttöä, minä saan leikata. Uudestaan ja uudestaa ja uudestaan. Välillä lähes raivon partaalle, kun perfektionisti minussa lähtee pilkkuilemaan.
Välillä leikkaus onnistuu todella hienosti, paitsi se ei ole ohjeen mukainen malli, vaan jotain  muuta, mutta kuitenkin hyvin leikattu. Välillä minä saan harmaita hiuksia, välillä opettajat minun kanssa. 

Olen myös päässyt harjoittelemaan "oikeiden" asiakkaiden kanssa ja palaute on ollut heiltä pelkästään positiivista.
Kuten sanottu, harjoitus tekee mestarin. Kuka uskaltautuu malliksi??